Onko mitään niin tärkeää kuin se, mitä se mukanaan kantaa?
---
Kaikenlaista jälleen sekoittuu pään sisällä. Turhat asiat liikuttavat mieltä ja epäluulon tummat sävyt valtaavat alaa vaikka kuinka yrität värittää sen päälle. Tumma varjostaa yhä enemmän ja tarvitset jotain vahvempaa, mihin uskoa. Miksi päästät varjot tauluun?
Nämä väriliidut jotka sait käsiisi, ne värjäävät maailman väreillä, joita et koskaan osannut kuvitellakaan. Pidät näistä väreistä enemmän kuin mistään muusta. Uskot ehkä jopa siihen, että tämä on se ainoa paletti, mitä tarvitset. Luota siihen.
]]>------
Ja kun jokainen kosketus polttelee ihoon merkkejä, ei hetkeäkään tarvitse miettiä josko aamuaurinko jäisi pilvien taa. Koska silläkään ei ole väliä näinä hetkinä. Vain nämä aamut merkitsevät.
]]>
Mitäpä jos mä pelkään turhaan?
Jotain osuutta on varmaan sillä, että tietyt tahot pessimistisöi kaiken, mistä itse ajattelen optimistisesti. Aina pitää muistaa että on olemassa toinen, huonompi mahdollisuus sen sijaan, että kaikki sujuisi hyvin. "Muista aina varautua pahimpaa ja älä koskaan luota siihen, että kanssaihmiset jaksaisivat olla kanssasi kyllästymättä." Kind of sad but is it true? Itse en halua uskoa niin. Haluan uskoa siihen, että joskus onnellisuus vie eteenpäin tai että aina ei tarvitse olla varasuunnitelmaa. Joskus asiat vaan menevät eteenpäin painollaan ja se tuntuu hyvältä.
"Elähän sano, sitä tiijä oisitko sen onnellisempi jossain muualla entä siellä. Ethännää voi tietää oisko sielläkään ihmisiä joitten kanssa sinun ois hyvä olla." -Mutta kun tiedän, ettei ainakaan täällä ole hyvä olla. Kai sitä saa tehdä itse omat virheensä? Ja kai sen itse tiedän, missä juuri minusta on turvallinen olla. Miksi pitäis pelätä turhaan?
----
Malja marttyyreille
Törmäät ystävään, niin luultuun. Ei sanoja ole välissänne, vain hiljaisuus ajaa hetkia eteenpäin. Sanoisi edes joku jotain, tuntuu niin tuskaiselta jättää ajatukset omiksi. Kivun hetkelläkään et uskalla huutaa, et halua antautua toiselle. Sille, joka syyllistää katseellaan, olemuksellaan, äänettömyydellään. Ja kun pyydät anteeksi, et kuulukaan joukkoon. Olet silloinkin vääränlainen.
Pakokeinoja olisi niin monia. Mihin niistä tarttua, mihin uskaltaa koskea. Onko sittenkään tarpeeksi rohkeutta puhua sanoja pois. Ei tietenkään. Tilannetaju jäi kotiin ikävän vallatessa kaiken energian. Et osaa sanoa mitään, olet mykkä. Vasta kotona ajatukset saavat järkeä ympärilleen. Hetken verran huomaat, että elämä on muutettavissasi.
Sitten et muistakaan enää. Ja jatkat huomiseen. Toistat samaa kaavaa niin pitkään, ettei aurinko enää pääse verhojen läpi aamuisin. Lopulta unohdat herätä. Mitä väliä. Pimeässä on hyvä kuunnella elämän ääniä. Niitä, jotka kulkevat vierelläsi, muttei sinussa. Kukaan ei vastaakaan.
----
Täällä ajatukset ovat turhia, kunnes toisin todistetaan. Aion antaa elämäni niille virroille, jotka vievät minut sinne, missä mieleni tulee kuulluksi.
]]>
On hyväkin, että pysähdytään ja seisahdutaan, niin ettei ajatukset kulje eteen- eikä taaksepäin. Se tila, mihin mieli ja ruumis jähmettyy, on jokseenkin lumoava vaikka se ahdistaakin joka puolelta. Ei liian usein, tarpeeksi harvoin, on hyvä vain maata lattialla, painavan maton alla ja odottaa, että aika kulkisi huomiseen. Onhan huomenna sentään parempi päivä, lähes varmuudella. Aina.
Se, kun on niin loppumaton olo. Ja samaan aikaan ei ole voimaa mihinkään. Se olotila; se on minun. Enkä minä riitä siihen, en pääse sen yli. Ei saisi tulla liian lähelle, osaisipa olla läsnä. Toivon, että edes joskus riittäisin.
-----
Virta, ole halki edessä airon.
]]>Etkö ehtinytkään aamun junaan sillä jätit avaimet aamulla pöydälle, tarkoituksella. Tarjositko apuasi ystävälle, vaikka olitkin matkalla pois. Luulitko, ettei se huomaisi kyyneltä, jonka kuivasit kiiresti poskeltasi. Et halunnut vaikuttaa surulliselta, et siltä, ettet palaisikaan koskaan.
Etkä jaksanutkaan ajatella loppuun ajatuksiasi, joilla on niin paljon merkitystä myös minulle. Ei se mitään, minä kuulin ne silti. Ja ne askeleet, joilla kulutat maan pintaa, ei niiden taakalla ole väliä. Kun sinä olet minä, kuljen askeleesi.
Kyllä se siitä, ei aikani tähän lopu.
----
Väriliituja onkin monenlaisia. Siitä tietystä paketista, joka käsiisi sattuu askartelukaapista, voi värittää mitä upeimman kuvan. Hienomman mitä olisit uskonutkaan. Eikä nämä liidut katkea.
]]>Elämään kuuluu kaikenlaista ja siitä puuttuu hyvinkin monenlaista. Toisinaan sitä itkee kaiken perään ja koko maailma tuntuu olevan olkapäillä ilman että mikään tuntuisi koskaan auttavan. Elämä painaa liikaa ja kaikki kasautuu sinne, minne on vaikea päästää apua. Eikä sitten ilmankaan pärjää.
Sitten on taas se toinen puoli. Se, mitä en tienny omassa elämässä olevankaan. Kaiken sen myllerryksen jälkeen ja sen aikanakin, on onnen hetkiä. Vaikka kuinka tuntuu etten pärjääkään, niin jostain löytyy se hetki, kun silmissä kirkastuu.
Itkin ensimmäisen kerran elämässäni onnesta, ilosta. Tässä hetkessä on niin hyvä olla ja tämä hetki antaa voimaa jaksaa. Tuntuu siltä kuin joku pitelisi kiinni sydämestä, auttaisi sitä jaksamaan. Onnellinen; sitä tämä hetki on.
----
Toisenlaisia kiitoksia, ei jäähyväisiä eikä kohteliaisuuksia, vaan pyynteettömiä sanoja siitä, miten koen tänään maailman. Kiitos.
----
]]>Väärään aikaan sitten kun nousee, niin maailma menee sekaisin. Ei tiedä missä olla tai milloin elää, milloin tulla. Joskus oot liian aikaisessa, joskus taas myöhästyt niin, ettet uskalla avata luokan ovea, et ainakaan yksin.
Halu on kova pois, niin suuri. Silti ne eivät anna lupaa liikkua. Ketä saan tänään syyllistää?
]]>kaikki ja ei mikään.
Onko huomenna pakkasta,
sattuuko jälleen rintaan?
Katsooko sama kissa yksinäistä kulkijaa,
onko lautasi tyhjä sittenkin?
Loistaako silmissäsi sama palo,
vai sammuuko se hiljaa ikkunaan?
Taas uudestaan,
pelottaa.
Vieläko huomenna aurinko nousee?
]]>