Jokainen päivä oppii itsestään jotain uutta, tai muistaa jotain, mikä on ollut pitkään kadoksissa sisimmässä. Kun vähän muistaa kairata rintalastan pohjaa, huomaa sieltä löytyvän ne samat asiat, mitkä sinne haudattiin vuosiakin sitten. Siellä ne ovat olleet piilossa, tallessa ja odottaneet aikaa, jolloin luukku aukaistaan ja muistot saavat taas ruumin ja mielen liikkumaan ympyrää, kehää? Hyvä tai huono asia, se pysäyttää.

On hyväkin, että pysähdytään ja seisahdutaan, niin ettei ajatukset kulje eteen- eikä taaksepäin. Se tila, mihin mieli ja ruumis jähmettyy, on jokseenkin lumoava vaikka se ahdistaakin joka puolelta. Ei liian usein, tarpeeksi harvoin, on hyvä vain maata lattialla, painavan maton alla ja odottaa, että aika kulkisi huomiseen. Onhan huomenna sentään parempi päivä, lähes varmuudella. Aina.

Se, kun on niin loppumaton olo. Ja samaan aikaan ei ole voimaa mihinkään. Se olotila; se on minun. Enkä minä riitä siihen, en pääse sen yli. Ei saisi tulla liian lähelle, osaisipa olla läsnä. Toivon, että edes joskus riittäisin.

-----

Virta, ole halki edessä airon.