Miksi pitäis aina ajaa itteensä nurkkaan ja virua itsesäälissä? Jos sulle on kerta sanottu että 'whoa mikä attitude sulla on!' niin miksi ihmeessä sä et sitten uskois siihen? Onko pakko aina pelätä pahinta kun uudet kuvat voi tuodakin niin paljon glamouria ja lempeyttä. Epäselvästä selvyyteen kun sitä kerran vaaditaan: Ulla muuttaa ja sitä pelottaa miten se tulee pärjäämään landepaukkuna kaupunkilaistollojen keskellä. Ullalle on sanottu miljoonaan kertaan että nää kyllä pärjäät, sulla on niin mahtava asenne elämää kohtaan että sää voit tehä mitä haluat ja onnistut aina ja susta on mihin tahansa. Hankala sitä on uskoa mutta helvetti: NÄIN ON! ULLA SÄ OOT PARASTA MITÄ SULLE ON KOSKAAN TAPAHTUNU!

Aiheesta toiseen, vähemmän narsistiseen:

Lempeys on ihmisen perusluonne, myötätunto toisia kohtaan auttaa yksinäisyyteen. Vauvat on koneita jotka tuottaa onnellisuutta äidilleen kun ne imee tissiä. Ookoo, Dalai, mut mun täytynee perehtyä suhun hieman paremmin.