Kaikki on ok.

Valehtelin taas, kaikki valehtelee.

Kaikki päivät kuluu nykyään siihen että katon koneelta sarjoja ja leffoja joista kukaan on tuskin koskaan kuullutkaan. Niin ja lataan musiikkia josta harvemmilla on hajua, vähiten minulla. Sanovat että indie-musaa kuuntelevat vain ne joilla on äärimmäisen huono itsetunto ja ne jotka on laiskoja ja yksinäisiä.
Valehtelin taas, melkein.

Mun päivät on niin tyhjiä, niin tyhjiä että en jaksa edes ajatella mitään. Tuntuu että oon tuomittu olemaan täällä yksin kaikki päiväni kun kaikilla on se oma elämä mitä ne on pyörittäny täällä jo vuosia. Ite oon siinä asemassa etten tunne ketään ja tuntuu että jos yritän tutustua ihmisiin niin se on tunkeilua niitten elämään tai niitten kaveripiireihin.

Ei, tietenkään en oo ainut jolla on vastaava asema, se vaan tuntuu siltä. Ja oon niin pieni vielä etten uskalla kommunikoida kunnolla "aikuisten" kanssa. Mikä on sinänsä aika typerästi ajateltu kun kaikki on jotenki niin samoilla aalloilla ettei oikein tule mietittyä että kuinka vanhoja kukin on. Oon vaan tottunu olemaan se vanhin. Ois kiva kun ois joku jonka kanssa keskustella kaikesta turhastaki kasvokkain. Mutta eihän tää oo vasta kun kolmas viikko. Tai melkein neljäs. Ja alotan tän kokonaan ite niin kai tämä vie aikaa?

Siitäkin oon huolissani kun kaikki tuolla koulussa tuntuu osaavaan jo niin paljon ja ovat olleet jos minkälaisissa töissä ja mulla ei oo mitään sosiaalialan työkokemusta. Helpotti niin paljon kun eräs sanoi että määhän tosiaan oon vasta 19 eikä mulla oo ees voinu olla juuri mahollisuutta minkäänlaisiin työkokemuksiin. Uskomatonta miten taakka helpotti jo siinä vaiheessa. Niin tosiaan on, vasta 19, en oo voinu ehtiä vielä tällasiin juttuihin, kaikki on vasta eessäpäin.

Eikä niitä tunnu haittaavan ees se että oon näin juntti. Naureskelevat ja ovat vaan ihemeissään että enkö tosiaan oo koskaan ollu kunnolla esim. Hesassa. Monet on jo aikoneet viiä mut kierrokselle vaikkapa Tikkurilaan tai tänne Koivukylään kun en tiiä vielä mistään mitään. Happy happy.

Kaikesta valituksesta huolimatta oon äärimmäisen ilonen että tulin tänne. En tiä miten ois käyny jos oisin menny jonnekki muualle, huonommin vai paremmin, sitä ei voi enää miettiä. Täällä on kuitenki jotenki niin vapaa olo, sellanen että uskallan olla enkä välitä juuri mistään mistä ennen välitin niin kamalasti; ei oo enää sitä jokapäiväistä peiliinkatselua ja ruikutusta tai hiljaisuutta. Nyt uskallan sanoa että mun mielestä asiat on näin.

----------------------------------

Jospa muutamia sanoja vielä Hilkasta.

On niin tyhjä olo tämän takia. Tuskin tätäkään pystyn kirjoittamaan ilman kyyneliä. Hilkka on ollu aina läsnä, ihan aina. Ihan pienenä jo kuljin sen ja Supen luona kahvilla ja olin aina kylässä vain tunnin, yhestä kahteen, ja sitten kiireellä kotiin ettei äiti suutu. Eihän se ois suuttunu kun tiesi että olin Hilkalla kissoja kiusaamassa. Muistan sen kun Suppe täytti pyöreitä ja mun ois pitäny laulaa sille mutten uskaltanu ja istuin vain siinä penkillä enkä sanonu mitään, muistan kun istuttiin ja katottiin yhessä mustavalkoleffoja ja muistan ku Suppe tarkisti verensokeria sillä ihmeellisellä laitteella ja kielsi Hilkkaa antamasta mulle liikaa karkkia ettei hampaat menis pilalle. Uskomatonta kuinka siitäki voi olla jo yli kymmenen vuotta, reilustikin.

Sitten Suppe kuoli ja Hilkka jäi yksin asumaan meidän naapuriin. Kävin siellä silloin aina joka toinen päivä navetta-aikaan kahvilla ja katottiin yhessä kauniita ja rohkeita. Hilkka itki kun se kaikkien rakastama nuori punatukkainen nainen kuoli siinä sarjassa. Joskus leivottiin yhessä suklaapiirakkaa ja minä sain raaputtaa kulhot tyhjiksi kuorrutteesta. Pari kertaa tehtiin uuniomenoita ja porkkanaraastetta. Monesti kun ei ollu kahvileipää ja olin tuonu Hilkalle maitoa kotoa me tehtiin lättyjä jotka oli maailman parhaimpia joita oon koskaan elämässäni maistanu. Aina kun oltiin menossa ongelle Villen tai Tiinan kanssa niin haettiin Hilkan pottumaalta matoja syötiksi, ei kenenkään muun pellolta löytäny niin paljon matoja ku Hilkan. Ja Hilkka pelkäsi matoja, ei se uskaltanu ottaa niitä kädelleen, kerran pakotin ja nauratti hirveästi. Hilkalla oli niin monia kissoja, en ees muista niitten kaikkien nimiä. Nyt loput kolme kissaa on naapurilla. Kukapa muukaan niitä hoitais enää. Muutamia vuosia Supen kuoleman jälkeen Hilkka alkoi käydä ahkerasti tansseissa ja kertoi mulle kaikki juorut sieltä, ihan kaikki. Jos Pena sattui soittamaan niin kyllä sain siitä tietää heti seuraavalla kahvireissulla, kuten kaikki muutkin jutut mitä ei saanut ees omille vanhemmille kertoa eteenpäin. Ja Hilkka sai tietää kaikki minun juttuni, ihan kaikki. Luotin siihen enemmän ku keneenkään koskaan. Hilkka olis halunnu nähdä mun lakkiaiset mutta oli niin huonossa kunnossa ettei pystyny tulla ees käymään. Sanoi se muistaakseni että kunpa näkis vielä mun häät jonain päivänä. Ehkä se näkeekin.

En tiedä miten kestän hautajaiset. En halua nähdä kun arkkua lasketaan maahan. Sehän tarkoittaa ihan tosissaan sitä ettet oo enää täällä. Järjetöntä kuinka vielä viime kesänä katsoin Supen hautaa ja mietin vanhoja. Nyt mun pitää muistella samassa paikassa Hilkkaa. Mun ymmärrys ei riitä.

Hilkka oli mun paras ystävä ikinä, paras ns. mummi ketä oon koskaan tuntenu, paras letunpaistaja kestä oon koskaan kuullu.

Kiitos ihan kaikesta mitä ikinä sainkaan kokea kun olit lähellä ja kiitos kaikesta mitä muistin sinusta kun olit kaukana. Kiitos letuista, kiitos kahvista, kiitos ymmärryksestä, kiitos lohdusta, kiitos kissoista, kiitos että jaksoit kaikki mun villitykset, kiitos että huolehdit musta, kiitos että sain huolehtia sinusta, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos. En ikinä tuu unohtamaan sinua enkä sitä kuinka pitkälle jaksoit kaiken jälkeen. Olit ainoa joka ei vetäny rajoja vaan antoi olla niinku olin. En ois enempää voinu vaatia maailmalta kun sinut. Ja tämä on niin vaikee ymmärtää etten näe sua enää koskaan, niin turhauttavaa kun tiedän ettei koti ole enää senkään vertaa koti mitä se on viimeaikoina ollut. Sieltä puuttuu nyt niin paljon, sieltä puutut sinä ja minulla on ikävä sinua.

Mun maailma on niin muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana.

------------------

Kaikki on ok.